HÄN JOTA EI KOSKAAN OLLUTKAAN

Pala palalta kokoaa hän palapeliä
Kuvaa eletystä elämästä
Painaa palan pienen pöydälleen, kunnes työ on tehty muistojen taistelusta
Tuo kuva on tyhjä taivas, allaan kaartuva karu kivinen pelto
Kääntyessään katsomaan peiliin eteisessään, näkee kuvansa tuhkaksi varisevan
Kuin rapistuvan aaveen jonka tuuli pyyhkäisee ikkunasta

Tämän hän jälkeensä jätti heille, laulun kesken matkaa kaatuneille
Heille jotka eivät matkaa tätä yksin kestäneet, jotka eivät etsimäänsä milloinkaan löytäneet
Tämän laulun hän jätti heille, unohdetuille ja unhoon hiipuneille
Luovuttaneille ja epäonnekkaille, jotka harhailivat loppuun asti
Löytämättä tietä kotiovelleen

Lukekoot hänen hautakivessään daa daa daa daaa
Hän joka ei täällä kaiketi koskaan ollutkaan
Hän joka oli yksin tänne tullessaan
Yksin hän eli, yksin lähti hymy karu kasvoillaan

Elämä on pelilauta jota ei hävitä ei voiteta
Umpikujaan pelattua ei sitä kaappiin pois pöydältä taiteta
Sitä pelataan kunnes nauretaan, itketään
Murtuneen sydämen palasia pois rinnasta kitketään
Kaikki on kuin unta muistelisi, jälkeen riettaiden rientojen
Kuka matkallaan menettää kaiken, kuka saa
Tiedä häntä, mutta tämä peli pelataan viimeisen hengenvetoon
Ja vähin äänin alkuruutuun palataan

Mitä paljastuvan näkee sisältään, kun kivinen takki harteilta veistetään
Tahtoi löytää etsiessään valloittajan, vaan löysi laivan myrskystä toiseen ajelehtivan
Hän on läpikuultavan aaveen kaltainen, kuin hauras muisto painajaisunien
Joka tiedä ei mitä häneltä täällä vaaditaan, siksi onkin hän kaikki ja ei kukaan
Vain satunnainen vieras haaveilijoiden kylpylässä

Hän toivoo että unelmansa muutamat nää, jäis jälkeensä hänen vielä hetkeksi elämään
Jotta kämmenensä jäljen painanut, olis laastiin vielä märkään, kivettyvään
Hetken hän murehti tanssi ja nai, ja yhden asian täällä tietää vain sai
Hän ei ole kukaan niistä joksi väitetään
Vaan joku toinen, joka lasi kädessään kiitti ja kumarsi, unelmansa vieden mennessään

Tämän hän jälkeensä jätti heille, laulun kesken matkaa kaatuneille
Heille jotka eivät matkaa tätä yksin kestäneet, jotka eivät etsimäänsä milloinkaan löytäneet
Tämän laulun hän jätti heille, unohdetuille ja unhoon hiipuneille
Luovuttaneille ja epäonnekkaille, jotka harhailivat loppuun asti
Löytämättä tietä kotiovelleen

Lukekoot hänen hautakivessään daa daa daa daaa
Hän joka ei täällä kaiketi koskaan ollutkaan
Hän joka oli yksin tänne tullessaan
Yksin hän eli, yksin lähti hymy karu kasvoillaan

SYYSAIKA

Lammen kivillä istuivat aatoksissaan, syksy ja aika sanaillen vastatusten
Syksy ajalta kysyi, missä määränpääs on, milloin ties on haarassa risteyksen
Miksi rientäen kierrät, kesän syksyksi, talven vuodatat puroihin kevään
Annat oksani ravistaa lehtensä pois, lumen oksilleni sataa aina kun herään.

Aika syksyä kuunteli tuulevaa hyistä, joka osaansa murheissaan huokaa
Syksy tahtonut olla olis taakkaansa vailla, pyrähtää häkistään vapauksien mailla
Mikset unestasi nauti, aika moittien vastas, minun käytävä on taasen kaiken aikaa
Ajan kohtalo olla on valveilla aina, unetta matkaansa päämäärättä taittaa.

Lasinukke lammen kiville saapui, kummasteli synkkää syksyä ja aikaa
Miksi murhetta te kannatte ystäväni siitä, mikä osanne on, mitä kukin saikaan
Elämä on kaunis aina toisinaan, toisinaan kaunis taas rumaksi muuttuu
Mutta älkää murhetta kantako te ystäväni siitä, mikä ei murheesta muutu, vaan huokauksiin hukkuu

Syksy allapäin kertoi lasinukelle siitä, ettei koskaan tapaisi kevättä, talvea, ei kesää
Hänen veljiään vuodenaikoja heitä ja noita, jotka uinuvat aina kun hän itse herää
Sanoi lasinukke, älä tuhlaa hetkeäs toivoen toista, mihin et koskea koskaan yllä
Elä se mikä elääkses sun jätetty on, naura siitä, mistä ilos sun herää

Syksy varisti lehtensä kellastuneet, oksien sormet hän paljaiksi riisui
Aika matkaansa jatkoi lammen jäätyneen yllä, jätti lasinuken hankeen särkyneen
Aika valveilla kiertää viel kierrostaan, kiertää kun talvi kevään sateiksi taittuu
Se osa on jätetty ajalle kannettavakseen, se ainain kiertää, vain meidän muistomme haihtuu

BINÄÄRIPYHIMYS

En tietää mä voinut, kun tiskillä näin sut
Virtuaalikeskuksen aulassa huomasit mut
Elämäntarkoituksia eksyneille käärit joulupaperiin

Pimeässä sä hohdit, kuin fosforibarbi
Hiuksesi oli muovilankaa, binääripyhimys olit kaunein
Jonka signaaleista sähköä kipinöivää sataa

Ei aavistaa voi, milloin eksyneet unelmat ilmestyy ruudun takaa
Ei aavistaa voi kenen kanssa galaksin näkymät tahtoo jakaa

Olit ihanan suulas, iholtasi kuulas
Läpinäkyvää eetteriä, siniharmaa
Häikäisevä sisältäs kuten sukulaisesi kaikki varmaan

Arkistossa riisuit desimaalisi
Kortistossa vaihdoit mekon valomallistoon
Rekisteröidessäs annoit pääsylipun resoluutiotarhaas

Ei aavistaa voi, milloin eksyneet unelmat hymyn tarjoilee tiskin takaa
Ei aavistaa voi kenen kanssa galaksin näkymät tahtoo jakaa

Olin vastassa ohjelmiston parkkipaikalla
Työpäiväsi päätyttyä, kytkeydyit heti paikalla
Varasit meille matkaliput nopeimpaan kaistaan

En kotona täällä oo milloinkaan viihtynyt
Tuntuu kuin kaukana täältä oisin syntynyt
Siellä missä sinäkin, ja sinne kanssasi rinnallas viimeinkin palaan

OI SYDÄMIÄ SÄRKEVÄ VALENTINE

Valentine, sydämiä särkevä Valentine

Syntyi pölyisten tähtien alla, tyttölapsi Valentine nimeltään
Oli hän kohtalon kaunis jälkeläinen, satumainen jo syntyessään
Tahtoi jo varhain tyttö olla ylistetty tanssijatar
Joka estradilla kieppuisi huolettomana, niin hurmaavana
Tanssisi ruususateessa parrasvalojen loisteessa
Voi sydämiä särkevä Valentine

Valentine, sydämiä särkevä Valentine

Kuten äitinsä oli tytär kovin samanlainen
Äitinsä oli ikääntynyt haluttu maksullinen nainen
Isänsä murhan tehnyt parjattu ja ailahtelevainen
Jo nuoruusvuosinaan kauan sitten kuollut mies
Ei aavistanut nuori nainen maailmalle lähdettyään
Perivänsä kortit kuten suvussaan oli ainain ollut tapana
Ei tiennyt vielä tuolloin kai
Että on hänen nimensä Sydämensärkijä Valentine

Kasvoi Valentinesta kauneudessaan
Viettelysten ja märkien unelmien nainen
Joka uhkeutensa kynnykseltä kurkoittaa sirpaleita häilyväisestä onnestaan
Ei aavistanut nauraen pilvilinnaan syöksyessään
Rakastuvansa neonvalojen paisteiseen kohtaloon
Ei tiennyt vielä tuolloin kai
Että on hän vain kaunis sydämensärkijä Valentine

Valentine, tuhon lapsi Valentine

Ei tahtonut Valentine elää niin kuin muut, uneliaita iltapäiviä varten
Kiertää samantekevää tyhjää ympyrää, unohdettujen joukkoon eksyttyään
Ei kasvanut Valentinesta hyvää ei pahaa
Hänen julmuuden asteensa vain hinnoiteltiin jokaisen tarpeen mukaan
Jäljelle jäi vain vilpoisa tuulahdus naisen sydämestä
Tarkoitan juuri sinua sydämensärkijä Valentine

Sinä kaunis neonvalojen lapsi, sydämiä särkevä Valentine
Kohtalo vähäisimmänkin yltäsi riisui
Jos suonet sanottavan näin, varsin parhain päin
Villin rakkauden tanssin sinä tanssit
Miestentalon aulabaarissa jokainen ilta
Ja tanssit itsesi jokaisen miehen sydämeen
Minunkin sydämeni särkenyt Valentine

MIES MUISTOJA VARTEN

Kasvoton ulsteri ylläni kadun vastakkaiselta katson lasiseen tuulevaan parveesi
Lanteidesi viettelevä kaari on kuin kaiteiden rautainen kaari
Sääresi, aistikkaat jalkateräsi, kyynärvartesi
Toivoisin olevani rakastunut houkka, vähäpäinen, pölyn pieksemillä kujilla huokaileva mies
Olen kuitenkin mies jonka vuoksi ei kannata kyyneliään tuhlata
Olen mies, vain muistoja varten, siinä kaikki

Olen mies joka tahtoi vain hetken viereltäsi
Olenhan mies, voi neiti tämän rakkauden yön mittainen

Satiinisessa pyjamassasi aamuauringossa vasten olet pilviä piirtynyt
Mikä saisikaan silmäsi laskeutumaan rakkauden nälkäiseen miehuuteeni
Hetken kuka tietää kaksi olen katukivetysten varjoissa unelmoinut ruumiistasi
Vain yksi ystävällinen katse, siinä kaikki, muuta en kai pyydä
Ja olen valmis jatkamaan matkallani alas tyhjyyteen

Olen mies joka tahtoi vain hetken viereltäsi
Olenhan mies, voi neiti tämän rakkauden työn mittainen

Pyydä, voi minua pyydä, pyydä minua täyttämään jokainen salaisista toiveistasi
Pyydä, himoni villitsijätär, pyydä, älä pahaisintakaan jätä polttamaan haaveilevaa sydäntäsi
Pyydä, vaikka vain katseinesi pyytäisit, ja täytän paratiisin kielletyimmän hedelmän huulillani
Kunhan pyydät

Olen rakkauden rukoilijasirkka voi neiti vain tämän yhden yön mittainen
Sellainen nyt vain olen, sen tiedä sinä käsivarsilleni painautunut neiti hyväuskoinen

Olit pakkomielteeni, tehtäväni, valloitukseni, et muuta
Sillä seisahdun vain jäähyväisiä varten
Olen mies joka ei katso kahdesti taakseen, jää vain muisto
Hiljaisia öitäsi kalvava sellainen

Olen saavuttamattomien unelmien mies
Joka ei ollut siellä edes silloin kun vierelleni uneen vaivuit
Edes silloin kun koetit koskettaa selkääni
Kun oven perästäni kiinni hiljaa painoin

Olen mies joka seisahtui vain hetkeksi saadakseen
Neiti romanttisen toiveikkaan haaveilevan sydämen

TUNNIT MUUTTUU MINUUTEIKSI

Lähtölaskennassa pelko virtaa generaattoriini
Koneeni raskas herää päivää vielä tätä yhtä kulkemaan
Viimeiseen matkaan pakotettu astronautti olen lukitussa kapselissa
Nailonhihnoin vyötettynä rakettiin pois kauas laukaistavaan

Vetykaasu tuleen syttyy, lieskat maata piesten lyövät
Telineiden kahleet murtuu taivaasta peltoon syöksyen
Savupatsaan takaa rakettini ampuu viimeiseen seikkailuunsa
Josta paluuta ei ole, vuoronumeroni tää kertoo sen

Maapallon kamaralta kauas pois päin matkatessain
Tiedän lentoni tään satamaan viimeiseen päättyvän
Valvon nyt paljon itsekseni, nähdäkseni vielä edes hieman
Kiersin mittaiseni kiertoradan, vaan kunpa nähdä saisin enemmän

Kapselini ikkunasta katson kotipeltojeni loittonevan
Viisareiden lyönnit kellon kuulen kiiruhtavan korvissain
Radiolähetykset kertoo sammuttavan tähtiä kaiken aikaa monta sataa
Vain kivenheiton päässä laskettuna kapselistain keulaan päin

En silmiäni ummistanut ole viikkoon viimeisimpään
Yöni unettomat valvon, jotten hetkeäkään hukkais pois
Näet kuka tietää mikä katseistani viimeiseksi jäänee
Vaan kunpa toinenkin tie jossain lisäaikaa varten ois

Hien puistattavan tunnen virtaavan selkäpiitäin myöten
Aseman pysäkillä nään tarkastajan kalpeakasvoisen
Katsoo pölyyntyneen hatun alta, sormellaan osoittaa hän minuun
Tiedän ajan vähenevän, lopun lähenevän, miehen katse kertoo mulle sen

Kapseliini astuu lauttaa luotsaava muukalainen
On hän tuonelan konduktööri takaa galaksien kaukaisten
Astuu mies saappaillaan kapseliini, vetää revolverin lanteiltansa
Merkkaa matkalippuni hän pyssyllään ja poistuu nauraen

Leimattua lippuani sormin kohmeisin mä katson
Sen laitaan paluuta ei painettuna ole ollenkaan
Viimeinen päiväys umpeen painuu nopeammin kuin mä arvelinkaan
Kello käy kuin pommi jota purkaa ei voi meistä ainutkaan

Kapselini saapuu satamaan horisontin viimeisinpään
Viilentyneet tuulet puhaltaen kutsuu mua luokseen kuiskaten
Katseeni hiivuttua, tomu kaiken peittää kapselissain
Liukuovet sulkeutuvat kohdaltani kerran ja viimeisen

AMMEELLINEN KYYNELEITÄ

Hänen tähtensä on kuoltu iäisyyden
Hänen tähtensä on synnytty ainain uudestaan
Hänen askeleensa on näet kuin arvaamaton viettelysten tuuli
Jonka syysviimat vie luotas nyt ja ainiaan

Hänen lupauksensa soljuvat vailla vertaa
Mielin ymmärtäväisin niitä jääty odottamaan on
Siksi surun hunnun kätköön nähty piiloutuneen
On murheen ja kaipauksien laaksoon tuomitun
Hän mennyt taas on

On hiekan jyviin hautauduttu tähtensä hänen
Huvittaakseen häntä ailahtelevan mielen surussaan
On itketty vailla pientä surun piilevää häivää
Miellyttääkseen häntä hänen kyltymättömissä toiveissaan

On hyväilty kiivain huokauksin asti aamuun
Todistettu onnen yhteistä määrää valtavaa
On vannottu paljon sitä kuuluisaa rakkauden liettä
Mikä milloinkaan ei viileyteen hiipuisi päältä maan
Hän mennyt taas on

Kietoo hän alastomuutensa keikistelevän toisinaan
Viattomuuden neitseelliseen valkeaan huntuun
Riisuu hellin hyväilyin toiveikkaaseen voimattomuuteen
Eikä jälkeen tämän salli edes pientä suudelmaa

Hän armahtaa hetken toisinaan paratiisillaan
Antaen haaveiden taivaalta kaikki kirkkaat tähdet
Jälkeen tämän tanssii takaisin yöhön sateiseen
Nauraen hölmöydelle narrin lemmenlupauksen
Hän mennyt taas on

Kääntyy kevään raikkaus syiseen alkutalven iltaan
Käy tuuli taas vaikeroiden kaihoisuuden satamaan
On huokaus seisahtunut verannan varjoon katsomaan
Hänen lähtöään joka ei kaiketi milloinkaan tee päätöstään

Kuiskaukset aaveena jäävät muistoina vain ilmaan
Hänen lähdettyään etsimään omaa ainaista vapauttaan
Miksi näin sitä ei kaiketi kukaan meistä milloin tietää saa
Miksi näin sen ainoastaan yksi tietää saa
Luoja lemmentaivaan

VANHAT SÄÄRET

Ei illastaan olisi huolissaan
Jos sääriään ois nuoruudessa rakastettu
Niitä kerran palvottu suudellen
Aamuyöhön asti tanssitettu
Vaan ei kukaan lausunut aikoinaan
Olet Niilin jalokivi harvinainen
Kauan kadoksissa ollut Afrikan Tähti
Faaraon ja Kleopatran sukulainen

Hän on vieläkin sama naiivi kaunotar
Iltapukunaan rapistunut ulkokuori
Hän uskoo edelleen satujen ihmeisiin
Tuo tuhannesti petetty ikinuori
Nyt tietää taakseen katsoessaan
Onnen olevan vain odottamista
Lähtiessä taivas oli kirkas kauttaaltaan
Kunnes päivä lakkas paistamasta

Sokeita unelmia, sokeita unelmia
Vain sokeita, hulluja unelmia
Mutta kivasti hän vieläkin kävelee
Vaikka onkin viljaa lakoon painunutta

Vuosikymmenien kadottua rantain taa
Katsoo meikkiään kasvoiltaan sateen huuhtomaa
Väsynyt on kangastuksiin pettäviin
Haaveisiin ainaisiin, suudelmiin lupaaviin

Sokeita unelmia, sokeita unelmia
Vain sokeita, hulluja unelmia
Mutta kivasti hän vieläkin kävelee
Vaikka onkin viljaa lakoon painunutta

Kauan sitten tahdoin kanssas tanssimaan
Vaan en uskaltanut, olin kovin nuori
Vaan nyt vuosikertaa olemmehan jalompaa
Ja samaan suuntaan polkemassa, joten älä huoli
Lähtisitkö järven rantaan kanssani
Kahlaisimme elokuiseen veteen uimaan
Päivän laskiessa nauttisimme brandymme
Lepäisimme vieretysten aamutuimaan

HYMYILEVIEN LAIVOJEN SATAMA

- instrumentaali -

HATTU JA KOMPASSI

Hän oli kaiken nähnyt kapteeni, joka arvokkaasti vaahtopäihin hukkui
Aallon harjalle jäi hattu ja kompassi ja lokikirjan sivu jossa luki kaikki hyvin
Kaikki hyvin, älkää olko toverini huolissanne kaikki hyvin
Kaikki tähän asti ja tästä eteenpäinkin, kaikki on varsin hyvin

Ei ollut kapteeni aina kaidan polun poika
Paljon oli tihutyötä tehty, pientä ja suurta sotaa nähty
Raiskattu, ryövätty, otettu, jätetty ja ammuttu ja tapettu
Kapteeni ja hattu olivat nähneet liian paljon, liian paljon yhdelle elämälle
Älkää olko toverini huolissanne, tähän asti ja tästä eteenpäinkin
Kaikki on varsin hyvin

Kapteeni tiesi olevansa matkalla ei mihinkään
Siksi ei myrskyjä pelännyt, aallokkoja raivopäitä
Ei eläessään maata jalkojensa alle kapteeni kaivannut
Kohdata tahtoi myrskyt korkeimmat, rakastajattaret kiivaimmat
Älkää olko toverini huolissanne, tähän asti ja tästä eteenpäinkin
Kaikki on varsin hyvin

Korkein päämäärä on voittaa sota, huusi kapteeni
Mitä ylemmäksi kapuat, sen suuremmaksi pyssyt käyvät
Kadun kulkija heittäkööt koiraa kivellä
Amiraalin laivasto upottakoot koko raakkuvan kansakunnan
Myrskyn silmään, huusi kapteeni ja makasi pyhän nunnan
Kaikki on varsin hyvin

Kapteeni oli myrskyjen mies, joka seilasi hymyilevien laivojen luokse
Valtamerten, rantain tuolle puolen
Kuten kerroin ajelehti rantaan hattu ja kompassi
Ja lokikirjan sivu jossa luki, kaikki hyvin
Älkää olko toverini huolissanne, tähän asti ja tästä eteenpäinkin
Kuten sanoin kaikki on varsin hyvin